Arkajalka, banaanimonsterit ja puskia kaatavat marjat

Koiraparka alkaa tulla koko ajan vaan aremmaksi ja aremmaksi. Jos sisälle on eksynyt kärpänen, on Nekku yrittänyt metsästää se karmivaan kitaansa. Neiti on juossut leuat louskuen ympäri kämppää kärpäsen perässä ja kun kärpänen on jäänyt paikoilleen jonnekkin korkealle, on Nekku tuijottanut sitä silmä kovana, välillä haukkunut sille ja välillä heiluttanut häntäänsä. Eilen illalla oli taas yksi isompi kärpänen ilmestynyt kotiimme. Aluksi Nekku yritti ottaa sitä kiinni ja haukkui sille, mutta koiruus näytti jotenkin pelokkaalta. Aika pian kärpäsen pörinä alkoi pelottaa niin paljon, että piti mennä puoliksi sängyn alle piiloon ja vasta pari tuntia myöhemmin, kun kärpäsen ääntä ei enää kuulunut, uskalsi Nekku tulla viereeni nukkumaan.

Toivottavasti saisin äkkiä työtilan, sillä karvalapseni pelkää myös ompelukoneitteni ja silitysraudan ääniä. Aina kun alan tehdä töitä, menee Nekku jonnekkin nurkkaan surkeilemaan. Vielä pari tuntia työnteon jälkeenkin koira on surkeana nurkassa. Hyvä kun edes herkkuja suostuu syömään silloin, kun teen töitä.

Juuri ja juuri uskaltaa herkuilla täytettyä puuhapalloa pyöritellä eteisen nurkassa, kun mamma pitää pikku taukoa ompelun keskellä.

Onneksi tuo karvapallero ei pelkää banaanikärpäsiä, sillä ne ovat päättäneet vallata koko kämppäni. Niitä on ainakin miljoona, enkä tunnu pääsevän niistä ollenkaan eroon. Ei auta roskien vieminen eikä tiskien pikainen tiskaaminen. Äiti kehotti jättämään jonkun mehulasin pöydälle, niin ne menevät sinne. Jääkaappiin oli unohtunut yksi mehupullo avattuna ja se oli mennyt jo hieman vanhaksi, joten jätin sen sitten pöydälle. Sinnehän nuo pikku ällötykset ovat hukuttautuneet, tai siis osa niistä. Toivottavasti loputkin löytäisivät perille!

Pullossa kelluu vasta murto-osa kotini uusista asukeista.

Marjoja on niin paljon, että aroniapensaat meinaavat laota. Mitenköhän nämä todella terveelliset marjat hyötykäyttäisi? Sellaisenaan niitä ei tee mieli syödä, kun ovat niin kovin happamia.