Sarjassamme Sanna urheilee, on tapahtunut jotain suurta ja mullistavaa!
Vielä keväällä ajattelin, että minähän en koskaan juokse, en ikinä!! Se on hirveä laji! Sitten ostin lenkkitossut, kun tajusin, että pakkohan tässä on jotain ruveta tekemään. Ajattelin siis ruveta kävelemään vähän enemmän. Lenkkareissa askel tuntui niin kevyeltä, että teki melkein mieli ottaa pari juoksuaskelta... Ja kerran sitten otinkin... Sitten joku päivä ajattelin, että voisihan sitä vähän enemmänkin juoksennella.
Aluksi otin koiran mukaan, sillä yksinäni en lenkkipolulle halunnut lähteä ja koirakin tarvitsee liikuntaa. Koira vaan on koko ikänsä ollut pahemman luokan ulkoliikunnan vastustaja, ainakin kytkettynä ollessaan. Nekku haluaisi vaan takaisin kotiin pallon luokse ja syömään. Joskus saan sitä lenkitettyä pari kilometriä, joskus vähän enemmänkin, mutta alku on yleensä hankalaa. Välillä se pistää vastaan oikein tosissaan ja asentaa takapuolen maahan ja joskus yrittää riuhtoa itsensä irti kaulapannasta. Jos päästään liikkeelle, yrittää se vetää jokaisesta risteyksestä kotia kohti vievälle tielle. Silloin, kun päästään vähän pidemmälle, alkaa koira kävellä ihan nätisti ja iloisesti. Koirassa ei pitäisi olla mitään vikaa, mutta lenkkeily vaan ei maistu. Juosta se kyllä jaksaisi paljon pidemmälle ja kovemmalla vauhdilla kuin minä, mutta juoksusuunnaksi kelpaa vain kotia kohti. Energiaa löytyy vaikka kuinka... Kotona voisi hyppiä ja pomppia ja tehdä vaikka mitä ja kuinka paljon.
No, päätin vähän aikaa sitten, ettei koiran tarvitse tuollaisille lenkeille lähteä, mennään koiran kanssa silloin vähän pidemmälle, kun se itse siihen on halukas ja ainoastaan kävellen. Lenkkeily yksin oli helpompaa, mutta jotenkin vaan niin nolotti... Nyt olin ihan virallisesti kuntolenkillä, enkä enää vain koiraa ulkoiluttamassa. Minä kun en ole koskaan ollut mitenkään urheilullinen. Juosta uskalsin vain jos kukaan ei ollut näkemässä. Jos juoksin ja näin jonkun tulevan vastaan mutkan takaa, vaihdoin heti kävelyyn. Pelkäsin, että juoksutyylini on ihan väärä ja ehkä jopa suorastaan nolo. Yhtenä päivänä vaan päätin olla välittämättä muista. Jotain juoksuohjeita olin ihan alussa katsonut netistä, joten en kai ihan kaikkea voinut tehdä väärin...
Vielä pari viikkoa sitten pystyin juoksemaan yhteenmenoon noin 200-300 metriä. Olen tehnyt aika paljon 3-4 kilometrin iltalenkkejä, joista olen juossut yhteensä noin kolmasosan, mutta yhteenmenoon, en ole siis muutamaa sataa metriä pidempää matkaa päässyt juosten. Viime viikolla lähdin juoksemaan ja askel tuntui yllättävän kevyeltä, laskin mielessäni sekunteja ja minuutteja ja huomasin juosseeni noin 5-7 minuuttia (laskut meni välillä vähän sekaisin ja välillä yksi sekunti oli hyvin lyhyt ja välillä vähän pidempi...). Tuossa ajassa juoksee varmasti paljon pidemmän matkan kuin vain 300 metriä. Seuraavana päivänä otin älypuhelimen kera Sports Trackerin mukaani ja juoksin saman matkan. Tulokseksi sain jotain 800-900 metriä. Vielä jokunen viikko sitten olin pohtinut, että jos joku päivä pystyisin juoksemaan yhteenmenoon yhden kilometrin, olisin aivan häkeltynyt. Ajatus tuntui aivan mahdottomalta! Eilen sitten päätin tehdä sen. Juoksin sen viime viikolla juoksemani matkan ja vähän päälle ja tarkastin puhelimesta missä mennään. Vielä piti juosta 20 metriä. Otin sitten vielä jokusia askeleita ylimääräistä, että varmasti tulee kilometri täyteen, jos vaikka olisi joku mittausvirhe sattunut tms...
 |
| Monia varmasti naurattaa tällainen tulos, mutta minä olen niin ylpeä itsestäni!! |
Seuraavat tavoitteni ovat juosta 1500 metriä, niin kuin kouluaikana tehtiin, kun testattiin oppilaan kuntoa. Suunnilleen puolet tuli käveltyä matkasta, vaikka kaikkensa yritti. Aika taisi olla aina yli 10 minuuttia... Sitten kun olen selvinnyt 1500 metristä, on vuorossa Cooperin testin verran juoksua, eli 12 minuuttia. Miksikään maratoonariksi en koskaan halua, mutta hyvässä kunnossa olisi kiva olla!
Käsipainoja on tullut nosteltua melkein joka päivä ja selän lihaksia kehittävällä vekottimella olen viuhtonut menemään useina päivinä viikossa. Kyllä tämä tästä vielä joskus!
Eilen huomasin sellaisen jutun, että lenkille en voi lähteä enää ollenkaan, ellen hanki sopivaa pipoa. Alkoi syyskeli ottaa vähän liikaa korvien päälle ja melkein koko päätä rupesi särkemään. Kyllähän minulta pipo löytyisi, mutta se on hiostava ja kutittava talvipipo. Tänään kävin sitten oikein InterSportista hankkimassa itselleni ohuen puuvillapipon.
 |
| Kyllä nyt herkkäkorvan kelpaa! |
