maanantai 21. syyskuuta 2015

Kesämuistoja

Kesällä oli kiire, jollei matkustanut, oli töissä, tai muuttohommissa, ainakin enimmäkseen. Tässä siis jotain kuvia kesältä.

Ennen kuin raski ostaa suomalaisia mansikoita, piti ostaa ruotsalaisia
Sitten suomalaisetkin halpeni
Ja myös Nekulle riitti

Sain syödä muutakin kuin vain mansikoita
Ja jälkkäriä kanssa (paistettua leipäjuustoa ja -banaania ja vähän lakkahilloa)
Itsepomittuja namusia
Tuli hankittua yhteislippu Puuhamaahan ja Serenaan. Tässä viiletetään Puuhamaassa poljettavalla joutsenella
Ollaan käyty elokuvissa, tässä Minions 3D. Se oli oikein viihdyttävä. Sai nauraa. Ei tuntunut yhtään liian lapselliselta! Viimeviikonloppuna käytiin katsomassa Häiriötekijä. Sai nauraa räkä poskella aivan kippurassa. Ja eilen illalla  käytiin säikkymässä The Visit elokuvan tahtiin. Todella hyvä! Sekä todella pelottava, että välillä aikas hauska! Voin suositella kaikkia näitä elokuvia todella lämpimästi!
Tuli nähtyä ötököitä ja elukoita


Tuli käytyä Lappeenrannassa ja tutustuttua poikaystävän menneisyyteen
Näkymä Lappeenrannan linnoitukselta
Käytiin LPR HC Festeillä yhtenä päivänä. Näin mm. Anal Thunderin

Ja L.A.M.F.in
Sekä Satanic Surfersin






Scandinavian Hanks esiintyi Vantaalla




Tein paljon töitä
Touho-koira tuli luokseni hoitoon viikoksi ja oli asiasta näin innoissaan
Touhokin halusi päästä facebookkiin

Touho halusi myös lukea Aku Ankkaa
Kaikki halusi olla minun lähelläni
Pimulla jäi jotain hampaankoloon
Kävimme nuuskimassa illan viimeisiä auringon säteitä Mustikkamaalla

Aurinko laskee Kalasataman taakse
Oli useampi koira huollettavana
Ensimmäiset kihlasormukset lähti matkaan Badalonan H&M:stä. Niitä sai 9 kpl/3€
Vähän myöhemmin vähän parempi
Me muutimme
Ja päätimme, ettei koirat saa tulla makuuhuoneeseen. Lähellä he kuitenkin haluavat olla
Ja haluavat nähdä, että kaikki on kunnossa makuuhuoneessa (Nekku on vähän pipi)
Koirat kaipaavat yhäkin herkkuja!
Ja Touho halusi vielä päästä esittelemään eilen Vanhasta Porvoosta ostamani uuden vanhan olkalaukun (Doris&Duke vintageliikkeestä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti