tiistai 16. elokuuta 2011

Päiväni Helsingissä

Aamulla tuli kipitettyä kamalaa kyytiä junaseisakkeelle. Just ja just ehdin 10.00 junaan. Oltiin sovittu kaverin kanssa, että nähdään noin 10.45 Helsingin rautatieasemalla. Eilen kävin hankkimassa itselleni matkakortin ja tänään sitä sitten pääsin ekaa kertaa käyttämään. Oli se vaan niin jännää matkata ensimmäistä kertaa uudesta kodista junalla Helsinkiin!

Aluksi oli suunnitelmissa, että mennään Suomenlinnaan tai Pihlajasaareen, mutta koska sää ei ollut ihan paras mahdollinen, niin pyörittiin Helsingin kaduilla ja kaupoissa. Pyörähdettiin parissa second hand liikkeessä ja käytiin syömässä kiinalaisessa. Kampaamoliikkeestä tarttui mukaan alennus hiuslakkaa ja Kenkämarskista liian kalliit kengät. Sitten käytiin vielä kahvilla, eli minun tapauksessa mustikkabanaanismoothiella. Sitten lähdettiin kumpainenkin omiin koteihimme.

Ennen olen tykännyt käyttää Herbinan hiuslakkaa, mutta jostain syystä se ei ole enää miellyttänyt. En tiedä onko sen koostumus muuttunut, vai onko minun hiukseni niin erilaiset nykyään, vai mikä on, mutta nykyään se vaan tuntuu aika huonolta. Nyt otin juuri käyttöön Tresemmén lakan ja se on kahta kamalampaa! Kaverini sitten ohjeisti ostamaan laatua ja Tigin lakkaputeli sitten täytyi hankkia! Laatua piti hankkia Kenkämarskistakin. Yleensä hankin kamalat määrät halpoja nättejä kenkiä, jotka tuntuvat kamalilta jaloissa. Nyt päätin ostaa kerrankin kalliit, kauniit, nahkakengät, jotka ovat laadukkaan merkkiset, eli Clarksit. Näitä kenkiä olin jo ainakin vuoden verran ihastellut netissä ja nyt kaverin houkuttelemana ne sitten ostin. Tuntuvat niin kovin ihanilta jaloissa!




Tässä vähän kuvasatoa päivän varrelta:

Surkea turistiotos Eduskuntatalosta
Ja nämä loput kuvat ovatkin jo kotimatkan varrelta kun tulin junalta, tai paremminkin jo kotimatkan loppupäästä
Laajakallion kallioita
Lisää kalliota
Kotiin pääsisi muutakin kautta, mutta ryteikköjen läpi kun könyää, se oikaisee hieman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti