maanantai 22. kesäkuuta 2015

Nizza - loppuyhteenveto

Nizzaan tuntuu löytyvän matkoja yllättävän halvalla ja tämä oikeastaan oli se syy, miksi juuri sinne lähdimme. Hankimme lennot Norwegianilta ja hotelli löytyi Hotels.comin kautta.

Matkalla olimme 26.-30.5. Siihen aikaan oli jo oikein lämmintä, uimaankin pystyi ja ihokin paloi komeasti. Iltaisin kaipasi pitkähihaista ja yöllä nukuttiin kunnon täkin alla. Päivisin ei olisi tarvinnut vaatteita mistään muista kuin siveyssyistä. Lämpömittari näytti jotain 20-24 astetta, mutta aurinko oli niin kuuma, että tuntui helteiseltä.

Välimatkat olivat aika lyhyitä, eli kävellen pääsi moneen paikkaan. Raitiovaunu kulki kaupungin halki. Vuoroväli oli lyhyt ja hinta oli vain 1,50€. Junalla pääsi helposti, halvalla ja nopeasti moneen paikkaan, esim. Italian Ventimigliaan. Bussilla pääsi vielä halvemmalla, sillä me matkasimme Monacoon.

Nizza oli hieno paikka. Siisti, kaunis ja romanttinen. Hyvä paikka ihan oleskeluun kuin hieman aktiivisempaankin menoon. Museoita ja nähtävyyksiä löytyi ja rannalla oli ihana lekotella. Ruoka oli hyvää ja hivenen halvempaa kuin Suomessa. Ranskalaista ruokaa ei pahemmin löytynyt, Italialaisia ruokapaikkoja taas oli vaikka kuinka. Vaikka ranskalaiset eivät innokkaita englannin puhujia olleetkaan, sai asiansa selvitettyä loppujen lopuksi aika helposti.

Monaco oli ihan näkemisen arvoinen paikka, mutta en olisi sinne välttämättä pikku päiväretkeä pidemmäksi aikaa halunnut mennä. Monte Carlossa ihmiset olivat hieman töykeän oloisia, kaikki oli kalliimpaa kuin Nizzassa ja paikka oli jotenkin ahdas.

Italian Ventimiglia oli aika perinteisen oloinen rantalomakohde. Aika ränsistynyt ja ghettomainen, mutta omalla tavallaan kuitenkin hurjan kaunis. Roskaa ja muuta sotkua löytyi paljon ja toinen mikä ärsytti, oli "rantarolexeja" ja "designlaukkuja" myyvät tyypit, heitä oli paljon!

Nizzasta löysi helposti tuliaisia. Varsinkin vanhassa kaupungissa oli ihania herkkupuoteja. Sieltä ostettiin yhdestä herkkupuodista yhteensä 23€:lla herkkuja... Marmeladeja ja marsipaania ym. Marsipaanipossusta piti ottaa kuva ennenkuin viitsin sen pistellä poskeeni:

Nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti