sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ei saa nukahtaa!

Eilen tuli valvottua, joten nyt ei meinaa pysyä hereillä. Vielä on liian aikaista mennä nukkuumaan ja päiväunet veisivät yöunet, joten ei auta muu kuin pysyä hereillä vielä pari tuntia. Vaikeaa! Täytyy pysyä aktiivisena, eli hyvä hetki kirjoittaa tänne!

Eilen oli aika hyvä päivä! Ensin oli kaveripariskunnan naimisiin menon kunniaksi pidetyt kakkukahvit. Tarjolla oli pikkusuolaista ja kahta erilaista kakkua. En ole koskaan ollut kakkuihminen, mutta nyt oli niin hyvät kakut, että niitä oli pakko syödä liikaa! Toinen oli joku suklainen ja mariannen makuinen ja toisessa oli joku sokerinen paksu kuorrute ja vadelmamoussea täytteenä. Rakastan mousseja!! Kotiin tulin ähkyn vallassa. Sitten mietin, että täytyy minun syödä lämmintä ruokaa ennen kuin lähden ajelemaan seuraaviin juhliin Kangasalle. Jos menee syömään ähkyn vallassa, on lopputuloksena tosi paha ähky!

Viiden aikaan starttasin autoni ja huristelin Kangasalle kouluaikaisen kaverin tupaantuliaisiin. Matkan varrella näin monia autoja pitkin pientareita, ihastelin todella hurjan näköistä taivasta ja jouduin keskelle rajua raekuuroa. Perille selvisin kuitenkin turvallisesti! Onneksi isä oli päässyt luokseni perjantaina, sillä hänellä oli talvirenkaani säilytyksessä. Hän sai ne sitten vaihdettua autooni.

Perillä odotti joukko vanhoja kavereitani ja hirveät määrät herkkuja. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lapata ruokaa ääntä kohden, vaikka ähky ei ollut ehtinyt kadota mihinkään. Tarjolla oli suolaisia piirakoita, pizzoja, salaattia, keksejä ja juustoja, karkkia ja kaksi aivan käsittämättömän herkullisia moussekakkuja, valkosuklaa ja mango/suklaa. Oli ihana nähdä kavereita, joita ei ollut nähnyt vuosikausiin! Harmitti lähteä pois liian ajoissa, mutta ei siinä muukaan auttanut, kun koira oli kotona odottamassa ja piti käydä vielä äidinkin luona poikkeamassa.

Kotimatkalla oli älyttömän upea kuutamo. Kuun loisteessa näki hyvin ajella öisillä pimeillä teillä. Matka vähän venyi, kun piti käydä pelastamassa yksi rahaton, humalainen, kylmissään oleva henkilö kotiinsa Vantaalta. Harhaan ajoimme monta kertaa... Nukkumaan pääsin ehkä puoli kolmen tienoilla. Pääsinpä vielä selvittämään yhden mieltäni pitkään painaneen asian yön aikana.

Sitten edellisestä viikonlopusta:

Linnanmäellä

Viime viikonloppuna käytiin taas Linnanmäellä kaverin ja hänen poikiensa kanssa. Uskaltauduin menemään taas Panoraamaan, vaikka pelottikin kovasti. Päätin myös voittaa maailmanpyöräkammoni. Kyseessä oli tosin vain hyvin pieni "maailmanpyörä", laitteen nimi oli Vankkuripyörä. Kävimme taas myös Kotkotissa ja Pilotissa. Linnanmäeltä menimme tietysti taas BliniT letturavintolaan syömään! Siitä sitten kiireellä kotiin ja kiireellä yhden toisen kaverin luokse istumaan alkuiltaa. Seuraavaksi suunnistimme Pacificoon Catch The Beat Clubille. Tanssin melkein koko illan, joten seuraavana aamuna ei meinannut päästä sängystä ylös, jalat olivat hieman kipeät!


Koiran omistajalla on syytä hymyillä, etenkin näin syksyllä karvanlähtöaikaan...


Koulutuksessa menee hyvin! Kaikki halukkaat saivat jäädä kurssille, eikä ketään potkittu pois, vaikka aluksi sanottiin, että muutama täytyy karsia pois. Saimme perjantaina palautteet ensimmäisen kahden viikon aikaiselta kartoitusjaksolta. Kuntotestin mukaan kuntoni on hyvä. Sain enimmäkseen vitosia ja nelosia. Arvosteluasteikko oli siis 1-5. Ainoastaan hartiaseudun liikkuvuutta pitäisi kehittää ja kiireellä parantaa käsien puristusvoimaa, se oli meinaan surkea! Monessa asiassa olen luokan keskitasoa korkeammalla, vaikka luokaltani löytyy paljon väkeä, jotka ovat toimineet pitkään rakennusalalla! Olen niin ylpeä itsestäni!

Tänään isä tuli taas kylään ja kävimme hänen ja hänen puolisonsa kanssa veljeni perhettä tapaamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti