sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Viikko 45

Tiistainen koulupäivä meni kehuja kuunnellessa.

Aamulla "suihkukoppiini" tekemäni lattiavalu oli kuulemma tosi hyvä! Iltapäivän sain kuunnella kehuja laatoitustaidoistani.

Keskiviikkona ei koulupäivä sujunut ihan yhtä hyvin... Olin todella pahalla päällä aamusta alkaen ja työnteko ahdisti. Tiistaina olin aluksi käyttänyt todella kuivaa laastia laatoittaessani ja silloin iltapäivällä muutama laatta tippui seinältä. Keskiviikkona kun rupesin korjailemaan seinääni, alkoi laattoja tippua enemmänkin. Koko päivän ajan joku tuli neuvomaan minua laatoittaessani ja olin niin pahalla päällä jo muutenkin, että olisi tehnyt vaan mieli lätkäistä laastia neuvojien naamalle!

Loppuviikko taas meni ehkä vähän paremmin. Paitsi...
...perjantaina osuin vasaralla naulan lisäksi myös johonkin muualle... Sain veren täyteisen rakkulan sormeeni ja se oli aika kipeä alkupäivän.

Perjantaista alkaa muodostua siivouspäivä. Ensin koulussa tehdään töitä ja suunnilleen ruokailun jälkeen ruvetaan siivoamaan työhallia. Sitten kun on siivottu, niin lähdetään kotiin. Kotiin kun pääsee niin hyvissä ajoin, niin ehtii hyvin siivota myös siellä.


Lauantaina oli taas yhdet nelikymppiset juhlittavana. Juhlia vietettiin Lepakkomiehessä. Aluksi oli tunnin mittainen yksityistilaisuus. Siellä vaan jutusteltiin ja syötiin juustonaksuja. Siellä piti olla myös burleskiesitys, mutta sairastumisen vuoksi esitys oli peruttu. Loppuilta meni kolmen bändin tahdissa ja paikalle tuli myös muitakin kuin vain juhlavieraita.

Kuvat Lepakkomiehestä ovat surkeita, sillä minun pikkuiseen laukkuuni ei mahtunut kunnon kameraa ja Lumiallani ei saa kovin laadukasta jälkeä, ainakaan tällaisissa olosuhteissa...

Stranded:




Braineaters (Misfits cover-bändi):







Pistones (nämä juhlat toimivat myös Pistonesin uuden levyn julkaisukeikkana):



Tällä viikolla olen syönyt tavallista enemmän... Mitä fyysisesti rankempi koulupäivä, sitä enemmän ruokaakin kuluu. Normaalistikin syön paljon, mutta nyt syön kuin hevonen. Koululla ruokailussa olen huomannut, että minun annokseni on aina huomattavasti isompi kuin minua suunnilleen kaksi kertaa isompien miehien... Lautaset saisivat olla huomattavasti suurempia!

Torstaina lähdin kaverille kuskiksi Ikeaan. Kävimme syömässä lihapulla-annokset ja minä otin vielä lisäksi kaksi jälkiruokaa. Shoppailun päätteeksi kävimme ähkyisinä ostamassa vielä hotdogit ja herkkuja illaksi. Minä ostin kaksi suklaalevyä ja karkkipussin. Herkkujen syönnin jälkeen kun oli tosi kamala ähky ja huono olo, päätin vielä syödä kalkkunaleivän...

Torstain Ikea reissulla sain myös myöhästyneen synttärilahjani. Lahjakortin, jolla pääse kaksi kertaa puolen tunnin niska- ja hartiahierontaan! Osa kavereistani oli yhteistuumin hankkineet tämän lahjakortin minulle. Mahtavaa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti