maanantai 5. tammikuuta 2015

Jouluaakkoset

Viime aikoina olen lukenut blogeja hieman laiskanlaisesti. Yhtä laiskanlaisesti olen myös kirjoittanut omaa blogia. Nyt olen saanut ainakin hetkiseksi blogi-innostuksen takaisin ja sain luettua seuraamieni blogien vääliin jääneet kirjoitukset läpi. Hopeapeili on yksi niistä blogeista, jota seuraan. Tämä kirjoitus innosti minua kovasti: http://hopeapeili.blogspot.fi/2014/12/hopeapeilin-jouluaakkoset.html. Koska joulu virallisesti päättyy vasta loppiaiseen, on tässä vielä puolitoista päivää aikaa juhlia joulua ja minä voin vielä tehdä oman jouluaakkoset-bloggauksen. Olenhan hyvin harras joulun viettäjä!


A: Aito joulukuusi. Olen nyt muutamana jouluna pitänyt omassa kodissani tekokuusta ja kärsinyt suunnattomasti! Mutta koska olen joutunut etelä-Suomeen muutettuani yleensä reissaamaan joulunpyhät, en ole viitsinyt aitoa kuusta hankkia yksinään kuihtumaan. Aito kuusi tuoksuu niin hyvälle ja näyttää niin paljon kauniimmalta kuin muoviset versiot. Aidon kuusen neulasia on myös huomattavasti kivempi siivota kuin sähköisiä muovineulasia.

B: Budapest, lapsuuden lempijoulukonvehti. Joitakin vuosia sitten tulin taas maistaneeksi, enkä ollut enää ihan niin innoissani niistä kuin lapsena.

C: Caramel täytteiset konvehdit ovat miellyttäneet minua aina.

D: Disneyn elokuvat. Silloin kun olin lapsi/nuori, tuli joulun aikaan paljon hyviä elokuvia TV:stä, aika moni niistä oli Disneyn. Nykyään kaipaan sitä, kun jouluna pystyi nököttämään telkkarin ääressä vaikka kuinka pitkään, jollei muuta tekemistä keksinyt. Nykyään telkkarista ei tule muuta kuin uusinnan uusintoja ja jotain roskasarjoja ja varsinkin joulunaikaan on ohjelmatarjonta ollut todella onnetonta. Tänä vuonna katsoin TV:stä kuitenkin Disneyn Saiturin jouluyön.

E: Enkelit kuuluvat jouluun, niin Enkeli taivaan-laulu kuin enkelikoristeet

F: Frost. Kuinka kauniilta pakkasen huurustamat ikkunat näyttävätkään! Lumi, pakkanen ja huurre luovat todella ihanasti joulun tuntua.

G: Guld, eli kultaiset koristeet. Jouluna pitää olla kullan hehkua, tosin nykyään alan kääntyä entistä enemmän punaisen suuntaan, mutta en silti koskaan aio kullasta jouluna luopua. Vähintään kuusen latvatähti pitää olla kultainen!

H: Himmeli. Mummulassa aina ihastelin himmeliä ja joskus teininä onnistuin itse väkertämään kaksikin himmeliä. Molemmat niistä taisi mennä rikki ajan kuluessa. Himmeli olisi kyllä todella ihana koriste, mutta itse en taida enää jaksaa sellaista tehdä... Ehkä...

I: Isälle pitää soittaa aina joulupuhelu. Sen jälkeen, kun vanhempani erosivat, en ole isän kanssa tullut joulua viettäneeksi, mutta onneksi on puhelin keksitty. Ja posti vie isän lahjan perille.

J: Joulupukki. Voi kunpa saisin tavata Joulupukin vielä nykyäänkin!! Ehkä ensi jouluna tilaan hänet paikalle ihan itse.

K: Kiltteys. Varsinkin jouluna kiltteys on erityisen tärkeää. En haluaisi tapella silloin kenenkään kanssa ja muutenkin joulu on niin ihana juhla, että hymy sopii kasvoille kaikista parhaiten. Jouluna pitää yrittää auttaa apua tarvitsevia parhaansa mukaan.

L: Lasten(kin) juhla. Lasten riemua on kiva katsella jouluna ja muistella omia lapsuuden joulujaan. Lapsena joulussa oli vielä enemmän taikaa kuin aikuisena, mutta kyllä myös aikuisena sitä taikaa jouluunsa saa halutessaan.

M: Maksalaatikko. Minut on melkeinpä kasvatettu Saarioisten maksalaatikolla ja vieläkin se maistuu silloin tällöin, parhaiten juurikin jouluna.

N: Nauttia. Se on tärkeää! Nauttia jouluherkuista, tunnelmasta, olosta!

O: Olkikoristeet ovat yksiä kauneimmista joulukuusen koristeista. Harmi vaan, kun niitä ei meinaa nykyään löytää mistään kaupoista.

P: Pipareita on oltava jouluna ja niitä on ihan itse päästävä leipomaan. Piparit maistuvat kaikista parhaimmalta ennen uuniin menoa! Yleensä syön piparitaikinasta varmaan neljäsosan...

Q: Queen ei kuulu jouluuni, kuten ei mikään muukaan poppi tai rokki. En kuuntele jouluna omia lempibändejäkään. Jouluna kuuluu kuunnella joululauluja!

R: Rakkaat. Jouluna haluaisin olla kaikkien rakkaimpieni ympäröimänä, niin ihmisten kuin eläinten.

S: Suklaata syön muutenkin paljon, mutta jouluna sitä vasta kuluukin.

T: Tuoksut ovat tärkeitä jouluna. Tärkeimpiä joulun tuoksuja ovat hyasintti, kuusi ja kaneli.

U: Uudestaan. Samat vanhat traditiot toistetaan joka vuosi ja silti niistä vaan aina nauttii.

V: Valot. Kirkkaat sähköiset valot puissa ja ikkunoissa (kauniisti aseteltuna!) ja kynttilät, sekä tervapadat yms. ovat kauniita ja tunnelmaa luovia.

W: Wanhanaikainen joulu on mieleeni! Pidän kaikesta todella perinteisestä!

X: X-mas! Rakastan joulua! Olen aina ollut todellinen joulu-ihminen.

Y: "Yäk, mikä ähky!", on erityisesti jouluna käytössä oleva lause.

Z: Zukunft. Tulevaisuudessa haluan viettää vähintään yhtä perinteikkäitä jouluja kuin tähän mennessä.

Å: Åbo. Kun Turussa julistetaan joulurauha, katson minä sen telkkarista, aina!!

Ä: Äiti. Jos pitäisi valita vain yksi henkilö, kenen kanssa jouluni vietän, olisi se tällä hetkellä ja olisi ollut myös menneisyydessäni, äiti.

Ö: Öisinkin sopii mässäillä joulunaikaan.

Eilen siivosin joulun pois, mutta kynttelikkö saa olla vielä loppiaisena ikkunalla.
Joulusuklaita olisi vielä jäljellä.
Joulukinkkua olen yrittänyt tunkea joka paikkaan Tapaninpäivän jälkeen. Vieläkin sitä olisi pieni määrä pakastimessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti