maanantai 24. lokakuuta 2016

Santorini - Kiipeilyä ja autoilua, sekä antiikin Kreikkaa

3.8. meidän vuokra-auto tuotiin hotellille aamulla. Ensin ajoin Kamari Beachin parkkipaikalle ja sitten rupesimme kiipeämään kapeaa, mutkaista ja jyrkkää tietä pitkin vuoren huipulle. Tien päätyttyä piti kiivetä rappusia ja kapeita polkuja pitkin päästäkseen muinaisen Thiran kaupungin raunioille. Mitä korkeammalle pääsi, sitä enemmän tuuli ja välillä tuuli aiheutti todellisia vaaran paikkoja, sillä kapeat polut kiertelivät ihan jyrkän reunaman tuntumassa ja tuuli oli niin voimakas, että se olisi ihan hyvin voinut heittää ihmisen alas vuorelta... Huipulla sai olla kyllä todella ylpeä itsestään, kun oli uhmannut vaaraa ja korkeanpaikankammoa ja jaksanut kivuta sinne asti auringon porotuksessa, sekä kovassa helteessä!

Näkymä vuorelta Perissan kylään

Antiikin Thiraa



Näkymä Kamariin
















Taas aaseja 
Sitten lähdettiin ajelemaan. Santorinilla liikenne oli todella kaoottista ja tiet oli monin paikoin huonoja ja kapeita. Ajaminen Santorinilla oli monin verroin ikävämpää kuin Rodoksella, missä olimme myös vuokranneet auton. Rodoksella oli helppo ajella, Santorinilla ei! Sitten ajoin kolarin... Pahasti ei käynyt ihmisille, eikä autoillekaan, pieniä lommoja ja naarmuja, mutta jonkinasteisen shokkitilan sain säikähdyksestä... Kolaripaikalla sai odotella pari tuntia poliisia, vakuutusyhtiön tyyppiä, autovuokraamon tyyppiä yms. Kuuma oli ja vesikin loppui, sekä järjetön nälkä vaivasi. Lopulta pääsimme taas jatkamaan matkaa ja ajoimme jonkun panoramaravintolan luokse.

Näkymiä ravintolan ikkunasta


Sitten ajoimme Akrotirin kaivauksille.






Tämä taisi olla muinainen vessan pönttö. Muinaiset kreikkalaiset olivat viemäröinnin edelläkävijöitä, mutta tänä päivänä eivät... Vessapaperia ei saa heittää wc-pönttöön, tai putket menee tukkoon


Sänkyjä






Meidän reppana vuokra-auto, Volkswagen Up. Todella huono ajaa, ihme vempula ja tehoton!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti