sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus Jamboreilla

Nyt väsyttää! Suurin osa päivästä on kulunut unten mailla, mutta väsymys ei vaan katoa. Torstaina tuli lähdettyä Vammalaan, Hotelli Ellivuoreen myymään. Myyntipisteeni sain taas pystyttää alalavan sisäänkäynnin viereen, joten sain kuunneltua bändien soittoa myyntipisteellä nyhjätessäni. Yöllä ajelin äidin luokse Kangasalle ja olihan se hieman jännää, kun tienvierustat olivat täynnä kiiluvasilmäisiä peuroja ja jänöjussit ja pikkulinnut yrittivät myös aiheuttaa uhkaavia tilanteita.

Perjantaina aamupäivällä heräsin kotonani majailevan koiravahdin, eli äidin soittoon, "Onko sulla jotain rättiä millä voin pestä parvekkeen?" Ei se mamma sitten keksinyt sopivia välineitä parvekkeen siivoukseen, joten parveke jäi siistimättä :D Eikä se haitannut, että äiti soitollaan minut herätti, sillä ehdin juuri ja juuri käymään kaupassa. Kaupassa käynnin jälkeen piti valmistautua kiireellä ja lähteä kohti Ellivuorta. Myynti oli aika mukava! Lupauduin yhdelle ystävälleni kuskiksi, sillä olin kuitenkin samaan suuntaan menossa ja hänen luokseen sitten menin yöksi, kun en jaksanut enää ajaa Länsi-Tampereen ja Kangasalan väliä. Unet jäivät vähäisiksi. Herätyksen jälkeen piti suunnistaa Kangasalle ja laittautumaan, sekä pakata kamat autoon äidin luota. Ihan hirveitä aikoja ei tullut enää myyntipöydän ääressä nökötettyä, kun piti vähän lähteä nauttimaan live-musiikista. Oli kivaa, kun sain apua niin mennessä kuin tullessa myyntikamojen roudauksessa!

Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului, että ajelen viimeisen bändin jälkeen kotiin Helsinkiin, mutta ei se nyt ihan niin sitten mennytkään... Bändeistä näin vain osan ja yöni vietin samaisen ystävän, jolle toimin kuskina, auton takapenkillä. Nukuin toinen jalka hänen kengässään ja toinen jalka muovipussissa, niskat vänkyrällä ja kylmissäni. irtohiuspörhelöni pistin nukkumaan etupenkille. Aamulla sitten ajelin kotiin ja matkan varrella pysähdyin Pirkanhoviin tankkaamaan ja syömään.



Basementones:


Sixgun Republic:


Graveyard Johnny's:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti