sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Teatteria, töitä, remonttia, kirpparia...

...Eli tämä viikonloppu!

Lauantaina työpäivän jälkeen käväisin vähän kaupoilla ja sitten tulin kovaa kyytiä kotiin laittautumaan korkeakulttuuri iltaani varten. Lupauduin enon vaimolle seuraneidiksi Kansallisteatteriin. Käytiin katsomassa todella hyvät arvostelut saanut Patriarkka. Olin jo kauhuissani, että nukahdan sinne ja ahdistun kuoliaaksi, sillä kyseessä oli draama. Näytelmähän olikin hyvä ja sen aikana sai jopa naurahtaa muutaman kerran. Oli myös kivaa, kun sai tälläytyä. Ei siis ollut ollenkaan huono ilta. Väliajalla syömäni suklaaleivoskin oli oikein makoisa!


Kansallisteatterin sivuilta kopioitu teksti:

Heimo Harju viettää leppoisia eläkepäiviä vaimonsa Virpin kanssa Normandiassa. Eräänä päivänä hän tajuaa, ettei sittenkään ole valmis vetäytymään. Mittavan uran politiikan ja liike-elämän palveluksessa tehnyt Heimo haluaa vielä yhden elämän. Hän päättää palata takaisin Suomeen.
Paluu nostaa esiin asioita, joiden kohtaamiselta Heimo ja Virpi ovat ulkomailla säästyneet. Isänmaa ei enää ole sama, josta he lähtivät. Harjujen 1970-luvulla syntyneet lapset Jarno ja Jonna eivät näytä löytäneen paikkaansa maailmassa, ja perheensisäinen sukupolvien kuilu osoittautuu luultua syvemmäksi. Lisäksi Heimon ja Virpin avioliiton käsittelemättömät asiat iskeytyvät heidän kasvoilleen rajuina ja pelottavina. Uusi alku ei ole mahdollinen, ellei vanhoja asetelmia romuteta.
Patriarkka on kaunis ja koskettava draama kahden sukupolven eroista, suuntaansa etsivästä maasta ja taistelemisen arvoisesta rakkaudesta.
Juha Jokela on useasti palkittu näytelmäkirjailija, ohjaaja ja käsikirjoittaja, jonka aiemmat näytelmät Mobile Horror, Fundamentalisti ja Esitystalous ovat olleet sekä yleisö- että arvostelumenestyksiä. Kansallisteatterin kotikirjailijana toimivan Jokelan neljäs näytelmä Patriarkka on Kansallisteatterin 140-vuotisjuhlanäytelmä.
Kesto: 2 tuntia 50 minuuttia
ROOLEISSA Antti Luusuaniemi Heikki Pitkänen Juha Muje Juha Varis Kristiina Halttu Pirjo Määttä Raimo Grönberg, Minka Kuustonen, Kaija Pakarinen, Kirsti Wallasvaara
OHJAUS Juha Jokela
LAVASTUS Teppo Järvinen
PUVUT Auli Turtiainen
VIDEOSUUNNITTELU Timo Teräväinen
VALOSUUNNITTELU Ville Toikka
ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Koskinen
NAAMIOINTI Jani Kylmälä ja Laura Sgureva


Tämän näköisenä lähdin teatteriin:
Vaatteet ovat omaa tuotantoa (ompelimo margarita), käsilaukku vintagea ja kengät merkiltään Penelope


Tänään lähdin puolilta päivin kohti Herttoniemeä ja Oilersin tallia. Siellä oli Rock'n'Roll-kirppis. Paljon kaikkea ihanaa oli tarjolla, mutta mitään ei mukaani lähtenyt.

Päivän vietin tämän näköisenä:
Vaatteet ovat muuten oman ompelimon tuotoksia, mutta paita on H&M:stä, laukku on kaverilta saatua vintagea ja kengät Dr. Martensin

Sitten menin työmaalle polkemaan yhden hameen valmiiksi Toyotollani:
Olin ihan unohtanut, että tällä hameella olikin kiire, joten piti käydä se nyt sitten tänään surauttamassa loppuun.

Illan vietin remonttireiskana kaverin uudella kämpällä.

Esim. tämän seinän maalasin minä! Onneksi on huono ja hämärä kuva...
Itseni onnistuin maalaamaan varsin hyvin!

Näin meni tämä viikonloppu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti