torstai 27. joulukuuta 2012

Kinkkua ja kirja

Nyt on joulu ohi! Eilen sain onneksi syötyä viimeiset kinkun siivut ja laatikoitten rippeet, joten tänään on voinut syödä jotain ihan muuta. Suklaasta en tule eroon pääsemään ihan hetkeen.

Nekku joutui auttamaan kinkun kanssa, kun se rupesi tökkimään ja pahasti. Tämä oli ensimmäinen ateria uusilta Iittalan Teema-lautasiltani. Sain äidiltä kuusi syvää lautasta (vai ovatkohan ne sittenkin kulhoja...), kun hän kerran luonani kyläillessä onnistui lautasiani hajottamaan.

Onneksi muistin, mitä yleensä alan kaivata kaikista eniten Tapaninpäivänä, eli kurkkua! Ostin joulua ennen itselleni kurkun jääkaappiin odottelemaan. Ai että se meinaan maistui eilen illalla ihanalle!! Tänään piti ostaa toinen kurkku ja avokadoja, sekä tofua.

Tänään kävin pyörimässä vähän muissakin kaupoissa kuin vain ruokakaupassa. Matkaan lähti vain yksi kirja. Sain tädiltä joululahjaksi ihanan kirjan, mutta minulla oli jo tuo kyseinen kirja, joten päätettiin äidin kanssa niin, että hän ottaa sen itselleen ja minä voin hänen laskuunsa ostaa itselleni jonkun toisen.


Sitten vielä lopuksi kuva siitä, kun minä syön suurella nautinnolla kinkkua:
Olimme viettämässä tyttöjen iltaa vähän päälle viikko ennen joulua ja silloin kinkku maistui oikein hyvältä ihan sellaisenaan. Nyt en ihan hetkeen kinkkua kaipaa... yäh...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti