torstai 17. toukokuuta 2012

Jotain juttuja tältä viikolta

Maanantai oli siivouspäivä. Imuri oli viettänyt aikaansa keskellä lattiaa varmaan viikon, mutta maanantaina se sitten vasta pääsi tositoimiin. Tein oikein suursiivouksen. Pariin päivään ei ole enää kovin puhtoiselta näyttänyt, kiitoksia koiran ja aivan hirmuisen karvanlähtöajan!

Maanantai oli myös koiran kanssa ihanassa kesäisen oloisessa kelissä lenkkeily päivä. Lähdettiin tallustelemaan merenranta-/metsikköreittiä. Takaisin tullessa märkä hirvi pomppasi merestä ja lähti kovaa vauhtia juoksemaan kohti. Joku pyöräilijänainen huusi, että varokaa hirveä. Siitä se hirvi sitten säikähtyi ja kääntyi kannoillaan ja sukelsi mereen. Sitten se ui parisen metriä ja loikkasi taas kuivalle maalle ja pinkoi puitten suojaan. Koiran kanssa jatkettiin matkantekoa pari minuuttia ja taas samainen hirvi ilmestyi paikalle. Se kaakotti puiden seasta meitä kohti kovaa kyytiä ja ihan meinasin pelästyä, se meinaan tuli todella lähelle, ainakin 10 metrin päähän. Sitten se taas kääntyi toiseen suuntaan ja pinkoi pois. Kyllä se vaan oli iso!! Ihme, ettei Nekku ruvennut haukkumaan, eikä vaikuttanut tippaakaan pelokkaalta! Eikö se sitten tajunnut mitä tapahtui...

Tällä viikolla on päässä soinut taukoamatta Adicts. Pahin korvamato on ollut biisi nimeltä Crazy, mutta tässä jokunen hieman hillitympi korvamato viikon varrelta:

Adicts: Steamroller

Adicts: Chinese TakeAway




Adicts: She's A Rocker

Adicts: England

Esimerkiksi tältä olen näyttänyt tällä viikolla:

Hame: itse tehty/ompelimo margarita, kengät: (T.U.K) EMP



Paita: Europe House, hame: itse tehty/ompelimo margarita, laukku: Huutonet
Olen taas hieman innostunut käyttämään jotain pantoja. Korvakorut ovat Bijou Brigittestä.

Loppuviikon suunnitelmiin kuuluu töiden teko ja lauantaina ajattelin lähteä kohti Pirkanmaata, nääs nääs. Jos sitä kävisi viettämässä myöhästyneet äitienpäivät ja kävisi moikkaamassa tuttuja ja kavereita, sekä kävisi vaikka lauantaina Wanhassa Tapissa katsomassa Butchersien keikan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti