torstai 3. toukokuuta 2012

Tänään tällaista

Tänään oli vähän ongelmia työajoista kiinni pitämisen kanssa. Onnistuin myöhästymään metrosta noin minuutilla ja töistä myöhästyin parilla minuutilla. Tietysti juuri tänään piti olla asiakkaita oven takana odottelemassa ja vieläpä oikein kaksin kappalein. Eväitäkään en ehtinyt miettiä kotona, kun tuli niin kiire, enkä ehtinyt käydä kaupassa matkan varrella. Kärsin siis nälästä koko päivän. Päivä päättyi klo 17.00. Kun kello löi tasan, lähdin kipittämään metrolle. Tuskaisena katselin näyttötaululle, että metro saapuu kahden minuutin kuluttua, ei jaksaisi odottaa!!! Sitten silmäni osuivat kelloon, ihan kuin se näyttäisi vähän yli neljää. Sitten katsoin omaa kelloa, juu-u oikein näytti. Eipä siinä sitten muukaan auttanut kuin kipittää kovaa vauhtia takaisin liikkeelle...

Tänään pistin Club Sinissäkin päälläni nähdyn Vero Modan mustan mekon päälleni. Se oli käynyt pippaloiden jälkeen pesukoneessa ja hieman kutistunut. Muuten se ei haitannut, mutta koko päivä meni helmaa alaspäin nykiessä...

Toinen puoli kauluksestakin meinaa ruveta koko ajan töröttämään tuon pesukonevisiitin seurauksena.

1 kommentti: