sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Vauhdikas "lomaviikko"

Lomani aloitin viime lauantaina viettämällä pienimuotoista tyttöjen iltaa kaverin uudella kämpällä Malmilla. Olihan meillä siellä tosin yksi nuori herrakin seuranamme... Katseltiin vähän internetin kautta pari jaksoa jostain televisio-sarjasta ja pötköteltiin sängyllä. Sitten vähän maalattiin seiniä tai siis katsottiin, kun neiti asunnon omistaja maalasi seiniä... Jätimme hänet yksin maalailemaan loppujen lopuksi ja lähdettiin herkkukaupan (huoltoaseman) kautta Siltamäkeen katsomaan Twilightin kolmatta osaa. Sitten heitin nuoren herran Espooseen ja tulin kotiin. Kello oli siinä vaiheessa jo jotain neljän paikkeilla aamuyöllä, joten unta ei tarvinnut muistaakseni kovin pitkiä aikoja odotella.

Sunnuntai ja maanantai olivat ainoita päiviä, jolloin ehti hieman rentoutumaan. Tiistaina lähdin jo suht hyvissä ajoin ajelemaan Pirkanmaalle. Ensin kävin Toijalassa kangastukussa ja sitten jatkoin matkaa äidin luokse Kangasalle. Söin äidin tekemää herkullista hernekeittoa ja porhalsin Tampereelle. Vein suutarille korjattavaa ja teroitettavaa. Ajattelin hoidella nämä suutarihommat Tampereella, sillä tuntuu hirveän hankalalta löytää suutaria, joka teroittaa saksia ja luistimia. Tällä samaisella suutarilla olin joskus Tampereella asuessani käynyt aikaisemminkin, niin tiesin hänen teroituspalveluistaan. Sitten kävin vielä kaupassa ja palasin äidin helmoihin.

Keskiviikko ja torstai menivät autoa katsastaessa (Kangasalan Autokatsastus on tosi halpa katsastuspaikka!), lääkärillä käydessä (Tuttu lääkäriasema on hyvä paikka käydä, kun siellä on kaikki minun tietoni viimeisen tosi monen vuoden ajalta! Ja minähän en terveyskeskuksen palveluita käytä!), kauppa-asioita hoidellessa, hierojalla käydessä Tampereelta löytyy lempihierojani, tai paremminkin jäsenkorjaaja, luontaisterapeutti!) ja ystävää tavatessa.

Hieronta/raajojen kiskominen/nikamien paikoilleen tökkiminen ym... tuntui ihanalta! (http://www.kolumbus.fi/luontaisterapia.marinella/), mutta taisi olla hieman huono päätös lähteä sen jälkeen vielä touhuamaan kaikennäköistä pitkin kyliä... Hain ensin kamani suutarilta ja sitten kävin hakemassa ystäväni Lempäälästä. Yhdessä matkasimme Tampereelle. Kävimme kiertelemässä yhdellä kirppiksellä Koivistonkylän Prismalla ja siellä iski aikamoinen väsymys. Nälkä, jano ja jatkuva pissahätä iskivät heti, kun pääsin pois hierojalta. Parit kuumat aallotkin iskivät. Sitten mentiin vielä kahville, tai siis minä katselin vierestä... Olo alkoi siinä vaiheessa olla hieman tuskainen, mutta en viitsinyt kuitenkaan hoppuilla poislähdön kanssa, sillä ei ystäviään voi koskaan nähdä liian paljoa! Äitin luokse kun pääsin rupesivat kuumat aallot ja vilu vaivaamaan tosissaan. Sain juotua ja syötyä ja sitten piti miltei juosta sänkyyn. Sain hieman nukuttua ja olo pikkuisen parani. Siinä vaiheessa, kun olo alkoi olla muuten ihan hyvä, iski aivan hirveä palelu ja tärinä. Juuri siinä vaiheessa oli pakko ruveta tekemään lähtöä kotia kohti. Vedin takin päälleni ja olin hetken patterin vieressä, niin kykenin lähtemään. Kotona piti äkkiä syödä ja juoda ja mennä nukkumaan.

Perjantaina oli vielä aika väsynyt olo, mutta innokkaana tuli illalla lähdettyä ensin Malmille ja siitä sitten Kaisaniemeen PRKL-Clubille, Club Rotteniin. Siellä oli tarjolla live-punkkia ja paljon tuttuja!

Obscenes



Rejected



Hasta La Vista Social Club



Nukkumaan ei pahemmin ehtinyt ja lauantaina yritin moneen otteeseen ottaa päiväunet, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään, kun koko ajan oli kauhea tarve chattailla tyttöjen kanssa facebookissa... Sitten pitikin jo lähteä liikkeelle, ensin Malmille ja siitä sitten Kallioon keilaamaan.

Malmin neiti kaataa keiloja
Keilauksen jälkeen mentiin viereiseen pubiin ja aika pian alkoi oma sänky kutsua...

Tänään oli vuorossa luistelua Siltamäessä ystävän ja hänen poikiensa kanssa.


Luistelun jälkeen syötiin ja leikattiin minun hiukseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti