keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Ei oo pakko istua kotona!



Olisi jo kiva pikku nippu pääsylippuja odottelemassa. Viisi kevääksi ja yksi syksyksi. Näihin tapahtumiin löytyy liput (tekstit Tiketin sivuilta kopioitu). Muitakin menoja on jo kyllä luvassa...



UUTISET - Punk-yhtye Cockney Rejects TavastialleLisää uutisia »

29.1.2013 11:37
Brittiläinen työväenluokan punkia soittava Cockney Rejects saapuu Suomeen kevään kynnyksellä. Vastikään ”East End Babylon”-albumin sekä samannimisen dokumenttielokuvan julkaissut bändi nähdään Tavastialla perjantaina 29. maaliskuuta. Lämppärinä esiintyy kotimainen punk-kokoonpano Anal Thunder. Liput tulevat myyntiin torstaina 31. tammikuuta.

Itä-Lontoossa vuonna 1978 perustettu Cockney Rejects antoi äänen työväenluokan nuorille hyläten punkin ensimmäisen aallon poliittisuuden. Yhtye lauloi asioista, jotka ympäröivät heitä sekä miljoonia aikakauden ilmapiiriin turhautuneita nuoria. Jalkapallojoukkue West Ham Unitedin intohimoisena kannattajana tunnettu Cockney Rejectsin yksi suurimmista hiteistä on joukkueen tunnuskappale ”I´m Forever Blowing Bubbles”. Kappaleet kuten punkin alagenrelle Oi! nimensä antanut single ”Oi, Oi, Oi” ja "The Greatest Cockney Rip-Off" ovat inspiroineet myös punkin seuraavan sukupolven bändejä. Mm. Rancid ja Dropkick Murphys ovat nimenneet Cockney Rejectsin yhdeksi esikuvakseen. Bändin biisien sing-a-long-kertosäkeet ja ketään kumartelematon asenne sekä huumorintaju ovat yhä kovassa iskussa. Cockney Rejectsin pitkän uran käänteistä kertova dokumenttielokuva ”East End Babylon” sai ensi-iltansa viime vuoden lopulla. Lämppärinä nähdään alun perin Lappeenrannasta ponnistava punk-bändi Anal Thunder.

Pe 29.3.2013 Helsinki, Tavastia
Liput alk. 23,50 €, K-18
Lipunmyynti alkaa to 31.1.2013 klo 9.00



Punklegenda Stiff Little Fingers vihdoin Suomeen!
Belfastin punklegenda Stiff Little Fingers saapuu Suomeen pitkän odotuksen jälkeen. Yhtye vieraili viimeksi maassa Oulun Kuusrockissa 1979. Stiff Little Fingers astuu lavalle LA 6.4. The Circuksessa Helsingissä. Illan muut esiintyjät ovat brittiläinen The Vibrators, niin ikään yksi alkuperäisen punkin legendoja sekä kotimainen, uudemman polven punkbändi Kakka-Hätä 77. Liput konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 21.1. Tiketissä.
Stiff Little Fingers perustettiin punkin aallonharjalla vuonna 1977 ja bändi nousi heti ensimmäisten sinkkujen, "Suspect Device" ja "Alternative Ulster", myötä punkliikkeen keulakuviksi Sex Pistolsin, The Clashin, Buzzcocksin yms. rinnalle. Yhtyeen erotti muista ajan bändeistä sanoitusten henkilökohtaisen näkökulman ja poliittiikan, sekä musiikissa punkin energian ja tarttuvien koukkujen yhdistelmät.
Stiff Little Fingers ehti jo uransa alkuvuosina julkaista monia klassikkobiisejä, kuten "Gotta Gettaway", "Nobodys Hero", "Tin Soldiers" ja "Fly the Flag" noiden yllä mainittujen ensisinkkujen lisäksi. Yhtye hajosi vuonna 1983 kasautuakseen uudelleen viiden vuoden kuluttua, yhtyeen jäsenten todettuaan itselleen, että bändi on ainoa olotila missä kokevat itsensä tyytyväiseksi. Paluun jälkeinen kiertue oli loppuunmyyty ja bändi onkin jatkanut toimintaansa siitä lähtien aina tähän päivään saakka.
Yhtye on julkaisemassa myöhemmin tänä vuonna myös uuden albumin ja keikalla tullaan kuulemaan myös uutta materiaalia, mutta myös vanhoja klassikoita. "Vaikeutena on olla kuulostamatta kabareebändiltä. Sinun on löydettävä tasapaino. Olisi helppoa vain mennä ja ilmoittaa: hei, tässä on taas yksi vanha kappale, jonka saatat muistaa. Meillä on paljon vanhoja biisejä, jotka yleisö ottaa vastaan kuin vanhat kaverinsa. Näin on varmasti millä tahansa bändillä, joka on ollut kasassa pidempään. Ja totta kai, aina on iltoja, jolloin ei tekisi mieli soittaa "Alternative Ulsteria" tai "Suspect Devicea", koska ne tuntuvat valuvan korvista ulos. Mutta aina on myös se mahdollisuus, että yleisön joukossa on joku, joka ei ole koskaan nähnyt bändiä eikä kuullut niitä biisejä", kertoo bändin laulaja Jake Burns.
The Vibrators on myös ensimmäisen allon punkbändejä. Bändi esiintyi Lontoossa legendaarisella 100 Clubilla Sex Pistolsin kanssa jo vuonna 1976. Ensimmäiset singlet, "We Vibrate" ja "Pogo Dancing", ilmestyivät myös samana vuonna. Klassikoksi muodostunut "Pure Mania" -albumi näki päivänvalon seuraavana vuonna. Yhtye on ollut aktiivinen lähes tauotta kaikki nämä vuodet, mutta on kokenut matkan varrella kokoonpanomuutoksia. Suomalaisittain mielenkiintoiseksi bändin tekee kokoonpanossa nykyään oleva suomalainen basisti-laulaja Pete (ex- No Direction), joka liittyi bändiin 2000-luvun alusta.
"The Vibrators on luottanut suomalaiseen osaamiseen vuodesta 2003. Mä oon pisimpään bändissä pysynyt basisti. Ja nyt kun Knox on lähtenyt eläkkeelle rundaamisen osalta, niin suurin osa laulu hommista pääty mulle myös.", Pete kommentoi virnistellen Kölnistä, yhtyeen Saksan kiertueen keskeltä.
Kakka-Hätä 77 on turkulainen punkbändi.
KOKOONPANOT
STIFF LITTLE FINGERS
Jake Burns - Lead Vocals / Guitar
Ali McMordie - Bass
Steve Grantley - Drums
Ian McCallum - Vocals / Guitar
THE VIBRATORS
Pete - Bass / Vocals.
Eddie - Drums / Vocals
Darrell Bath - Guitar
KAKKA-HÄTÄ 77
Teemu - laulu, kitara
Janne - kitara, laulu
Juuso - basso
Mirko - rummut, laulu




Suomen tunnetuinpiin punk-bändeihin lukeutuva Lama nähdään Nosturilla huhtikuussa. Lama julkaisee "Apuri" nimeä kantavan ep:n, jonka julkaisubileitä juhlitaan huhtikuun 12. päivänä. Illan kattauksessa mukana humppaavat Hämeenlinnassa alkunsa saanut Rikoslaki sekä helsinkiläinen punk-kokoonpano Ydinperhe.
Lama sai alkunsa 1977 ja se toimi aktiivisena vuoteen 1983. Porukka koottiin yhteen vuonna 2005, milloin bändi veti muutamia keikkoja muun muassa Tavastialla ja Provinssissa. Viimeksi bändi on keikkallut Helsingissä tammikuussa. Yksi ympyrä sulkeutuu, kun aikoinaan Elmun ylläpitämässä Lepakkoluolassa treenannut poppoo kapuaa tänä keväänä Nosturin lavalle. Tule tsekkaamaan löytyykö totuus edelleen kaurapuurosta!



LEGENDAARINEN BRITTIPUNKBÄNDI COCK SPARRER ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN
Jo vuonna 1972 perustettu englantilainen katupunk/Oi!-bändi Cock Sparrer saapuu ensimmäistä kertaa ikinä. Keikka tapahtuu perjantaina 20.9.2013 Helsingissä, The Circuksessa. Yhtye on varsinainen uranuurtaja sanan todellisessa merkityksessä. Aluksi yhtye soitti ns. pub rockia, vaikuttajanaan muun muassa Mott The Hoople ja The Who, mutta vuosikymmenen edetessä tyyli vaihtui hieman ja punkin lyödessä läpi, myös Cock Sparrer liitettiin tuohon musiikkityyliin. Vaikka yhtye ei ole koskaan nauttinut valtavirran suurinta suosiota, on Cock Sparrer yksi legendaarisimmista punk rock -yhtyeistä ja ollut vaikuttajana todella moneen suuremmankin suosion saavuttaneseen bändiin. Cock Sparrerin tunnetuin julkaisu on vuonna 1982 julkaistu albumi Shock Troops. Viimeisin albumi on julkaistu vuonna 2007 ja se kuulostaa edelleen yhtyeeltä itseltään; menevää ja tarttuvaa punk rockia parhaimmillaan!

Illan aloittaa kotimaiset Wasted ja Tammerfist. Wasted on pidemmän linjan punkbändi, joka on saavuttanut mainetta Euroopassakin lukuisilla kiertueillaan ja albumijulkaisuillaan. Keväällä yhtyeeltä julkaistaan akustinen levy, mutta The Circuksen keikka tulee olemaan sitä itseään, tinkimätöntä punkkia. Tammerfist on tuoreempi yhtye, kuten nimestäkin saattaa päätellä, tulevat he Tampereelta. Yhtyeen Oi!-vaikutteinen musiikki on samaan aikaan tylyä ja tarttuvaa, juuri niin kuin Oi!-bändin toivookin olevan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti