sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Saturday, dinner and a movie

Lauantai piti aloittaa työn teolla, sillä nyt on niin paljon hommia, ettei niitä meinaa ehtiä tehdä ajoissa valmiiksi. Huh huh, olen aivan loppu! Ensi viikosta tulee todella kiireinen. Ahdistaa jo kovin!

Töistä metroilin Kamppiin ja tapasin veljeni. Menimme yhdessä syömään Olipa Kerran... nimiseen ravintolaan. Paikka oli kovin viihtyisäksi sisustettu. Hieman 50-lukua henkivällä tyylillä. Minun valintani ruoaksi oli hodari (pieni). Vaikka valitsinkin pienen version, oli se silti ihan riittävän kokoinen, mutta ei siitä silti jäänyt hirveää ähkyä. Hodarissa oli kaksi tuhtia Merques-nakkia ciabatta-leivän välissä, kurkkujoghurttikastiketta, minttua, paahdettua sipulia ja Monterey Jack-juustoa. Jölkiruoaksi oli pakko ottaa paahtovanukas. Se oli maustettu rosmariinilla ja sen kanssa oli tarjolla pari mansikan palaa ja mustikkagranitea. Nam!

Veli lähti omille teilleen ja minä porhalsin kaverin luokse ruokkimaan kissoja. Olen ollut tällä viikolla kissojen hoitaja, kun kaveri on ollut Teneriffalla. Sieltä sitten kotiin hoitelemaan omaa elikkoa ja sitten yhden mutkan kautta Siltamäkeen kaverin luokse juoruamaan ja katsomaan Twilightin toiseksi viimeisintä osaa. Tänään tuli katsottua yhdessä se viimeinen. Nyt olen minäkin sitten saanut itseni sivistettyä katsomalla kaikki osat läpi!

Vähän teki mieli tälläytyä ravintolaan menoa varten. Mekko on omaa tuotantoa, kengät Hush Puppiesin ja laukku Tampereen Yesterdaystä.



Kyllä tätä nykyistä feather cut tukkaakin saa vähän naisellisemmin laitettua.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti