keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Maissileivästä tulikin jälkiruokaherkku

Tänään oli leivontapäivä. Todella fiksua näin hellekelillä... Tuli pieni kämppä lämmitettyä samalla oikein mukavan lämpimäksi...

Minulla oli kaapissa pieni maissijauhopussi, jonka parasta ennen päivämäärä oli jo mennyt, joten halusin saada sen äkkiä hoideltua pois ennen kuin se alkaa maistua kaapilta. Tuli sitten leivottua jotain maissikeksejä, jotka olivat ihan ok ruoan yhteydessä ja maissileipä.

Tässä käyttämäni ohje:

Maissileipä

468x0 maissileipa
5 dl maissijauhoja
1 l kirnupiimää tai maustamatonta jogurttia (itse käytin piimää)
2 rkl margariinia tai ruokaöljyä (itse käytin voita)
3 tl suolaa
4 munaa
1 tl soodaa
1 rkl kylmää vettä
2 rkl sokeria

---

1. Sekoita jauhot, piimä, rasva ja suola paksupohjaisessa kattilassa. Keitä pienellä lämmöllä noin 20 minuuttia, vähän väliä sekoittaen. Jäähdytä haaleaksi.

2. Lisää lämpöiseen taikinaan munat ja veteen sekoitettu sooda sekä sokeri. Sekoita tasaiseksi.

3. Voitele pitkuliainen leipävuoka ja kaada taikina vuokaan.

4. Paista 175 asteessa uunin alatasolla 35-40 minuuttia.

5. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.
Teksti Kiia Renko, kuva Jarno Kovamäki

Kopioitu täältä: http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ruoka/reseptit/maissileipa


Tältä näytti minun leipäni:


Leipä taisi jäädä hitusen raa'aksi sisältä, vaikka pidin sitä uunissa yliaikaa.

Leipänä en tätä söisi, vaan jälkiruokana hillon kanssa! Ihan kuin pannukakkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti