torstai 14. heinäkuuta 2011

Uudet tuulet puhaltavat!

No niin, nyt kun on asiat selvänä, voin julkistaa suuret suunnitelmani! En ole halunnut puhua asiasta juuri kenellekkään, sillä epävarmoista asioista ei ole kiva puhua ja jos kaikki suunnitelmat olisivatkin menneet myttyyn, ei olisi ollut kiva joutua selittelemään monille. Ja halusin päästä järkyttämään ihmisiä siten, että läväytän näin suuren uutisen vain yhtäkkiä johonkin nettiin ilman, että olen mitään asiasta aiemmin maininnut. Hah hah haa (pirullista naurua).

Eli... Olen huomannut, että olen viimeisen vuoden aikana muuttunut todella paljon. Olen miettinyt ruokavaliota uusiksi, samoin vaatekomeroa, kosmetiikkaa ym. Nyt on vuorossa sisustus. Päätin kiskoa lamput alas katosta ja pistää kamat vain pahvilaatikoihin. Miksi säilyttää kamojaan jossain hyllyillä ja kaapeissa?!
Luonani näyttää tällä hetkellä tältä (sisustusprojektini on vielä pahasti kesken...):





Eräänä toukokuun lopun sunnuntaina rupesin pohtimaan, että nyt on saatava aikaiseksi joku suuren suuri elämän muutos! Elämäni ei vaan toimi nykyisellä tavalla, olen ollut vain kovin surkea, köyhä, yksinäinen reppana! Mieleeni juolahti, että josko sitä vaikka muuttaisi Etelä-Suomeen. Kävin koiran kanssa pienellä kävelyllä ja kun pääsin kotiin, oli päätös tehtynä. Sitten ei muuta kuin internetin ihmeellistä maailmaa tutkailemaan.

Ehtoina asunnolle:

- Maksimissaan 35 minuutin matka Helsinkiin (Helsingissä ja sen lähialueilla on suunnilleen yhtä paljon kavereita kuin Tampereen seudulla, myös veli perheineen asuu Helsingissä. Helsingissä on parempi yöelämä kuin Tampereella ja paremmat tapahtumat, nähtävyydet ja shoppailumahdollisuudet. Väestö on Suomessa keskittynyt suurimmalta osin etelään, joten saattaa olla työn kannaltakin hyvä asia muuttaa sinne.)

- Maksimissaan saman hintainen asunto kuin mitä nykyinen on

- Joko maaseutu- tai merimaisemaa (tästä olin jo jossain vaiheessa valmis lipsumaan)

- Hyvät julkiset liikenneyhteydet Helsinkiin, myös viikonloppu öisin

Katselin sekä vuokra- että asumisoikeusasuntoja, mutta asumisoikeusasunnot vaikuttivat kaikin puolin paremmilta ja käyttövastikkeet olivat huomattavasti pienempiä kuin vuokrat. Yhden juuri ja juuri kelvollisen hintaisen vuokra-asunnon olisin saanut Espoonlahdesta Espoosta, mutta päätin sitten kuitenkin kieltäytyä siitä. Ei parveketta, ei saunaa, vanha talo ja seitsemäs kerros... Mutta ne maisemat, oih! Espoon Joupinmäestä hain asumisoikeuskaksiota, olin kolmannella sijalla, enkä sitä saanut. Kirkkonummen Laajakalliosta hain kahta asumisoikeuskaksiota ja olisin saanut kumman vain. Kävimme sitten katsomassa asuntoja äitin kanssa. Äitille olin kertonut muuttoaikeistani noin viikkoa aikaisemmin, eli kesäkuun lopulla. Mammalta tuli itku... Minulta kanssa vähän... Kirkkonummen Satutien asunto oli kolmannessa kerroksessa, ei hissiä, 48m2, hyvän hintainen, parveke, sauna, 2h+kk, huonosti pidetty! Kirkkonummen Jättiläisenkaaren asunto oli 2 kerroksisen luhtitalon alakerrassa, suojaisa oma pikku piha, 2h+k, sauna, kelvollisen hintainen, todella hyvin pidetty. Molemmat asunnoista on rakennettu muistaakseni 2004. Maanantaina käyn hakemassa avaimet uuteen kotiin/elämään, joka alkaa Jättiläisenkaaren asunnossa.

Maanantaina, mikäli veljelleni ei tule mitään esteitä, menemme vähän porailemaan ja hankin pari uutta kalustetta, jotka veli saa kasata. Ehkäpä jään sinne yöksi, jos keksin jostain jonkun patjan alleni. Varsinainen muutto tapahtuu ennen elokuuta, sillä 1.8 klo 12:een mennessä pitää olla Tampereen kodin avaimet palautettuna. Toivottavasti onnistun jostain saamaan muuttoapua sekä Tampereen että Kirkkonummen päässä ja jostain myös pitäisi keksiä halpa muuttoauto, mielellään rekka...

Mukanani muuttaa yksi karvanaamainen hännänheiluttaja ja puolikas ompelimo. Pidän myös Tampereen työtilani ja tulen ottamaan siellä asiakkaita jatkossakin vastaan. Syyskuusta lähtien otan asiakkaita vastaan kotonani Kirkkonummella ja saatan myös suostua tekemään kotikäyntejä pientä korvausta vastaan Kirkkonummen lähiseuduilla. Ompelimon jutuista sitten vähän myöhemmin lisää, kunhan saan ensin hoidettua muuton pois alta ja mietittyä kuviot selviksi, mutta varautukaa Etelä-Suomi, ompelimo margarita on tulossa! Ja tosiaan Tampereen seutu, jatkan mittatilaustöiden tekoa Tampereella!

Tampereella tulen käymään välillä hyvin pikaisesti. Otan vastaan asiakkaan tai pari ja sitten takaisin Kirkkonummelle. Joskus käsken jonkun, todennäköisesti äidin, koiravahdiksi (ja samalla hän voi viettää aikaa veljeni ja hänen perheensä kanssa) ja tulen Tampereelle tapaamaan kavereita ja menen vaikka baariin. Joskus otan koiran mukaan Tampereelle ja ollaan yhdessä yötä äitin luona. Eli Tampereen alueen kaverit, ette te tule minusta eroon pääsemään!

Anteeksi kovasti, jos tämä tuli jollekkin liian suurena shokkina! :D

6 kommenttia:

  1. täälä hurraan sun puolesta! Rohkea päätös! :) Toivottavasti kaikki menee hienosti! T. Holymaria

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä! Itse tein saman kun jyväskylästä lähdin, en ole katunut. :) Toivon että kaikki menee hyvin :) Auttamaan en ikävä kyllä pääse, auton olisin kyllä saanu ja ajanu sitä itse. Mutta tuolta kaukaa se on vaikee tehdäää :D
    Hämis

    VastaaPoista
  3. Ohhoh!
    Haikeeta, mutta samalla mahtavaa. Onneks olkoon! :)

    VastaaPoista
  4. No olipas yllätys, mutta kuulostaa oikein hyvältä! :) Jotenkin tuntuu ettei kavereita ehdi kunnolla enää tämän arjen keskellä näkemään, muutakuin kunnolla suunnitelluilla tapaamisilla, eikä tosiaan aina tule nähtyä lähimpiä kavereitaan sen useammin kuin kauempanakaan asuvia.. Eli täytyy sitten vain sopia tapaamiset hyvin etukäteen! :) Onnea uusiin tuuliin! <3
    T. Mrs Haparanda

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia! Juuri näinhän se on tehtävä! Ties vaikka jatkossa näkisi kaikkia useammin, kun miettii, että voi että kun asun kaukana ja pääsee näkeen kavereitaan vain harvoin ja aina kun tulen Tampereelle, pitää yrittää tavata kaikkia. Eli kohta käy niin, että nähdään parin viikon välein :D

    VastaaPoista