keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kosin kosmetiikat

Kosilla myytiin aika paljon luonnonkosmetiikkaa, voi myös olla, että kyseessä oli "luonnonkosmetiikka", en tiedä... Mitään tuttuja sertifikaatteja en mistään pulloista ja puteleista löytänyt, mutta voivat ne silti olla vaikka kuinka luomua ja aitoa luonnonkosmetiikkaa.

Ostin pari putelia kotiin tuomisiksi:
100ml:n putelit kasvojen puhdistusgeeliä ja hiustenhoitoainetta. Nämä ovat hyvän kokoisia, jos tarvitsee joskus ottaa vaikka matkalle mukaan! Noin 3,5€/pullo
Jojobaöljy on ihan lempparituote ja manteliöljyäkin tulee käytettyä paljon. Hieman halvemmaksi tuli, kuin mitä Suomessa on. Ei kuitenkaan mitään suuren suurta hintaeroa.

Ihoöljyt löytyivät Kosin kaupungin keskustasta, tällaisesta liikkeestä:


Ylimpänä olevia Venus Secrets-tuotteita myytiin muistaakseni vähän useammassakin paikassa.


Koska "pesusienisaari" Kalymnos on aivan Kosin vieressä, oli aitoja pesusieniä myytävänä vähän joka puolella. Ostin oman minikokoisen kasvosienen Ziasta.


Vielä en ole ehtinyt tuotteita testaamaan, paitsi pesusienellä on tullut jo naamaa vähän jynssättyä.


Kosilta kun palasin, oli minua kotona odottamassa Aku Ankan taskukirja ja sen yhteydessä tämä lappu:
:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti