sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Surkea Sanna shoppaili

Kotona ollessa tulen hulluksi, se on jo varmaan tullut selväksi... Olen siis yrittänyt välillä poistua kotoa... No, mitähän siitäkin seuraa... Rahan menoa...

Yhtenä päivänä onnistuin löytämään jotain kivaa ja halpaa jouluksi Citymarketista:
Ihan lapsesta saakka olen himoinnut jotain tämäntapaista kynttilänjalkaa. Uusi kuusentähti oli pakko hankkia, kun edellinen hajosi ja kaikenlisäksi se oli niin painava, että koko kuusi oli aina ihan vinossa tähden painosta.

Sitten on tullut shoppailtua myös H&M:ssä:











Sininen ja punainen puuvillaneule. Kerrankin löytyi hyvän mittainen neule, jossa on V-pääntie ja pitkät hihat. Yleensä neuleet ovat alalantiolle asti ulottuvia ja pyöreäpäänteisiä tai jos muuten ovat hyviä, ovat hihat vajaamittaiset.


Muutenkin on ollut ihan riittävän ahdistava talvi, mutta se on jo vähän liikaa, ettei koko talvea edes oikeastaan ole ollut. Lämmintä ja loskaa, vesisadetta ja kuraa, yök! Yhden kerran pääsin kävelylle meren jäälle. Odotin jo viime keväästä asti sitä, että pääsisin tänä talvena hiihtämään ja luistelemaan ja kävelemään jäälle lukuisia kertoja. Nyt ei ole paljoa huvittanut ulos mennäkään. Välillä vedän Icebugin nastalenkkarit jalkaan ja lähden lenkille, vaikkei se mikään nautinto olekaan. Onneksi menin ostamaan kyseiset lenkkarit! Ovat olleet oikein hyvät käytössä ja tulleet todella tarpeeseen tällaisena talvena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti