lauantai 25. helmikuuta 2012

Raitapaita Dubrovnikissa

Koko eilispäivän olin suorastaan kauhun vallassa, kun piti lähteä baariin ja vieläpä yksinään ja vieläpä sellaiseen baariin, missä en ole muistaakseni koskaan käynyt ja jouduin käyttämään vieläpä ensimmäistä kertaa Helsingissä asumiseni aikana yöbussia...

Päälleni laitoin raitaa:
Raitapaita on Citymarketista, hame on itse väsätty, eli toisinsanoen ompelimo margaritan tuotantoa, laukku vintagea ja kengät Dr. Martensit
Suuntavaistoton tulosti tietysti varmuuden vuoksi itselleen kartan, jos vaikka sattuisi eksymään. Mutta minähän löysin paikan melkeinpä samantien. Mennessä oli kamala lumipyry ja meikit meinasivat vähän levahtaa pitkin naamaa, mutta ei onneksi pahasti. Heti ensimmäiseksi Dubrovnikiin päästyäni törmäsin ihmiseen, josta olen jo kauan yrittänyt päästä yli ja selvisin siitä hengissä! Sitten tilasin kalliin vodkatuoremehun ja sain seuraa, eikä tarvinnut yksinään olla. Toisen drinkin jälkeen huomasin, että nyt on tullut juotua kaikki rahat... Onneksi on huono viinapää, joten se kaksikin tuntui jo jossain! :D Bändit olivat kivaa kuunneltavaa, DJ soitteli mukavaa musiikkia, tuli hieman tanssahdeltua ja oli hyvä ilta! En muistakaan, koska viimeksi olisin jaksanut olla baarissa yli kahteen.

Pavulon Twist:

Limiteds:

Black Raven:

Myöhästyin varmaan puoli minuuttia bussista, mutta onneksi löysin korvaavan bussin. Oikealla bussilla olisin päässyt noin parinsadan metrin päähän kotoa, tällä toisella pääsi vajaan kilometrin päähän, mutta jäin tietysti liian aikaisin pois, joten sain talsia yli kilometrin, mutta kotiin pääsin hengissä!

Nyt töihin, huoh...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti