tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ihana itä-Helsinki

Olen löytänyt aika huipun asuinpaikan! Koiran kanssa kun käydään kävelyllä, olen aivan innoissani ja aina tuntuu löytyvän jotain uutta. Tänään kävelimme joko Myllypuroon päin tai sitten olimme Myllypurossa... Aivan järjettömän upeaa kallio-/metsämaisemaa!! En tajunnut ottaa muita kuvia kuin nämä kaksi:


Mikälie paikka tämäkin on...

Onhan täällä itäisessä Helsingissä välillä kuullut tapahtuvan kaikkea epämääräistä, mutta itse en ole joutunut mitään hirveyksiä pahemmin todistamaan. Loppujen lopuksi täällä tuntuisi olevan hyvinkin rauhallista! Asuminen täällä on hieman halvempaa kuin monessa muussa paikassa Helsingissä ja luontoa ja kaikkea jännää nähtävää löytyy vaikka kuinka!

Koiran kanssa liikkuminen on hieman haasteellista, sillä ensinnäkin piski on liikunnanvastainen ja toisekseen joka puolella on vattupuskia. Itse en enää innostu vattupuskista ihan niin kovasti kuin aluksi, sillä vattuja on tullut kerättyä ja syötyä lähiaikoina jo sen verran, että ne alkavat pikkuhiljaa pursuta korvista ja pakastimesta ulos... No ei vaan, kyllä niitä pitää päästä poimimaan vielä jokuset litrat! Nekku on aivan innoissaan vadelmista, se vetää kovalla tohinalla pusikkoon, kun sellaisen huomaa, eikä koiraa meinaa saada sieltä pois, ei sitten millään!!

Ihmetyttää kyllä kovin, miten joka puolella voi olla niin paljon vadelmia! Minkä ihmeen takia kukaan muu ei käy niitä poimimassa?! Aivan uskomatonta!

2 kommenttia:

  1. Tämä alue kuuluu Vartiokylään joka on Itäkeskuksen osa-alue. Vastaavia bunkkereita sun muita on Kontulan kalliot täynnä, lähdettäessä Kontulasta Jakomäkeen päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia tiedoista. itsekin on jo pikkuisen paremmin ruvennut hahmottamaan itä-Helsinkiä, kun on lenkkeillyt ympäriinsä

      Poista