torstai 27. syyskuuta 2012

Tänään töissä

Tänään oli sellainen työpäivä, että suupielet kääntyivät ylöspäin pariinkin otteeseen. Ensin sain (uskoakseni) valmiiksi yhden takin, joka on ollut työn alla jo hyvän aikaa ja aiheuttanut päänvaivaa ja ärsytystä. Huomenna asiakas tulee sovittamaan sitä, toivottavasti hän nyt kelpuuttaa sen!

Asiakas halusi steampunk henkisen takin, jossa on hieman vaikutteita frakista. Kuva on vähän sumea...

Sitten sain hieman luettavaa eräältä asiakkaalta... Oikein kiva...

En suostu vieläkään ryhtymään Jehovan todistajaksi!

Eräs asiakas tuli noutamaan vaatteitaan, joita olin hieman muokannut. Lasku oli hänen mielestään liian pieni, joten hän päätti maksaa ylimääräistä. Hän myös kaiveli ruokaostostensa seasta croisanttipussin ja käski minua ottamaan yhden.

Lidlin superherkullinen croisantti!


Sitten vielä yksi toinenkin asiakas päätti maksaa pikkuisen ylihintaa!

Kaikki tämän tekstin kuvat on otettu uuden Nokia Lumia 710:n kameralla. Ihan hyviä, kun vertaa edellisen puhelimeni kameraan. Kyseinen puhelin on jo useamman vuoden ikäinen Nokian joku simpukkamalli. Enpä ole kuitenkaan oikeaa kameraani antamassa pois! Ei ole nämä kuvat mistään kotoisin, kun vertaa Canonin G9:n tai G12:n. Minun oma kamerani on siis G12. Se on ollut isällisessä huollossa jo useita kuukausia. Isä on vakaasti sitä mieltä, että kyllä siitä vielä hyvä tulee. Toivottavasti! Joku aika sitten sain äidin avopuoliskolta lainaksi G9:n, ihana juttu. Meinasi jo hermot mennä, kun joutui käyttämään vanhaa Samsungin kökköä pikkupokkaria!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti