tiistai 5. huhtikuuta 2011

Hehkulamppuhuijaus mietityttää

Kuuntelin eilen, kuinka toinen työtilan kanssani jakavista neitokaisista ja hänen asiakkaansa keskustelivat. He puhuivat Ylen ohjelmasta "Hehkulamppuhuijaus". Kuulin jo joskus aikaisemmin kyseisestä ohjelmasta ja päätin katsoa sen, sillä se vaikutti niin mielenkiintoiselta, mutta unohdin. Äsken yritin metsästää sitä Yle Areenasta, mutta ei sitä sieltä enää löytynyt, höh!

Sen verran ohjelman sisällöstä tiedän, että siinä oli muun muassa hehkulamppu, joka on palanut varmaan sata tai satoja vuosia, sukkahousut, jotka eivät hajoa ym. Yritykset valmistavat ihan tarkoituksella nykyään laitteensa niin, että ne tulevat hajoamaan tietyn ajan kuluessa, jotta me kuluttajat sitten voisimme ostaa uuden. Näin nämä yritykset saavat enemmän rahaa kuin jos vain ostaisimme kyseisen laitteen kerran elämässämme. Koko ajan puhutaan entistä enemmän, myös valtion päättäjien taholta siitä, että pitäisi elää ekologisemmin ja jätteiden määrää pitäisi vähentää ja niin edelleen. Milloinkohan tällaisia tuotteita, jotka ihan oikeasti kestävät, sitten mahtaa tulla markkinoille? Vai onko sittenkin niin, että ihmisten rahanhimo ja ja ahneus vain kasvaa?

Tämä työkaverini sanoi, että eihän kukaan hankkisi uusia vaatteita, jollei vanhat hajoaisi, eikä vaatevalmistajat esittelisi enää uusia mallistojaan jatkuvasti. Tässä kohtaa olen kuitenkin eri mieltä. Itse yritän olla mahdollisimman ekologinen, mutta olen kuitenkin vain nainen... Naisethan tunnetusti eivät voi vastustaa esim. uusia kenkiä ja laukkuja. Harvemmin esimerkiksi juuri näitä tuotteita minun tulee hankittua tarpeeseen, vaan hankin niitä, koska ne ovat niin ihania... Eli vaikka olisi keksitty kengät, jotka kestävät ikuisesti, syytäisin silti jatkuvasti rahojani kenkätehtailijoille. Laukkujen kohdalla sentään suosin vintagea, vanhaa ja käytettyä. Ehkä kuitenkin vain itsekkäistä syistä. Vanhat laukut ovat niiiiin paljon kauniimpia ja koska käytetty on aina halvempaa kuin käyttämätön, tarkoittaa se sitä, että voin hankkia niitä samalla rahalla paljon enemmän!

Joidenkin asioiden ja esineiden toivoisi kuitenkin olevan sellaisia, ettei jatkuvasti joudu hankkimaan uusia, esim. aikaisemmin mainitsemani sukkahousut ja lamput. Myös kaikki tietokoneet, kännykät, pesukoneet ym saisivat kestää. On kauheata kuinka tekniikka koko ajan kehittyy ja sitten ihmisiä vaaditaan hankkimaan uudistuneita laitteita ja vanhat joutaa kaatopaikalle. Televisio hajoaa heti parin vuoden jälkeen, kun takuuaika on tullut umpeen, mutta ei hätää, se olisi jokatapauksessa pitänyt vaihtaa uuteen malliin, muuten sitä ei pystyisi enää edes katsomaan. Itse yritän sinnitellä +10 vuotta vanhan televisioni ja onnettoman digiboxini kanssa niin pitkään, kunnes digiaika on tullut tiensä päähän ja on pakko hankkia joku teräväpiirto- tai mikälie vastaanotin, jos haluaa jatkaa TV-lähetysten seuraamista. Nähtävästi ainakin vielä 90-luvulla on tehty edes pikkuriikkisen kestävämpiä televisioita kuin nykyään, kun tuo vastaanotin kerran on vieläkin toimiva!

Jos kerran suuryritykset vain tahtovat enemmän rahaa, niin olisiko siinä sitten mitään mieltä, että valmistettaisiin esim. lamppuja, jotka kestävät ikuisuuden. Niistä vaan otettaisiin niin kova hinta, kuin mitä ne kaikki lamput olisivat tulleet maksamaan, jotka olisi joutunut hankkimaan nykyisessä tilanteessa. Tällaisen superkalliin lampun voisi sitten hankkia vaikka osamaksulla niin, että sitä maksaisi vähitellen vaikka koko ikänsä. Ainakin luonto säästyisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti