Ruokavaliostani

Lapsena olin hyvin nirso ja laiha. Suorastaan pelkäsin ruokaa. Äiti kauhisteli selvästi näkyviä kylkiluitani ja yritti joskus melkein pakottaa syömään jäätelöä ja lättyjä. Lapsena en oikein edes jäätelöstä välittänyt, enkä myöskään täytekakuista. Sitä kaikki ovat aina ihmetelleet, kun lapselle ei jätskit ja kakut kelpaa. Täytekakut ovat yhäkin mielestäni suurimmalta osin ällöjä. Lääkäri paappani varoitteli anoreksiasta. Ruokavalioni koostui pääasiassa Saarioisten maksalaatikosta, -jauhelihapizzasta, ja -broilerpyöryköistä (kylmänä), sekä keitetyistä perunoista ja jauhelihakastikkeesta. Ala-asteella uskalsin vielä maistaa ruokia, mutta harvemmista tykkäsin ja yleensä ruokaa jäi lautaselle. Ylä-asteella en enää voinut edes maistaa erilaisia ruokia, sillä jos ruokaa halusi jättää, se piti viedä kauas koulun keittiön perukoille ja selittää keittiön emännälle tämä asia. Se oli liian noloa, pelottavaa ja hankalaa. Tyydyin siis kärvistelemään kahdeksankin tunnin mittaiset päivät yhden näkkileivän voimin. Jos oli jotain aivan varmasti todella hyvää ruokaa, uskaltauduin syömään, esim. hernekeittoa tai makaronilaatikkoa. Keittiön emännät laittoivat ruoan lautaselle, joten sekin teki ruokailusta pelottavan. Jos sanoi, että laita todella pieni annos, jollekkin emännälle se tarkoitti puolta kauhallista ja jollekkin kahta kauhallista. Lukiossa sai ihan itse ottaa ruokaa ja ruoan jättäminen oli helppoa. Samassa paikassa, mihin jätettiin tarjottimet ja ruokailuvälineet, oli ämpäri, mihin ruoantähteet kauhottiin, eikä kukaan kytännyt sen vieressä. Tästä seurasi se, että ruoka rupesi maistumaan ja opin syömään paljon kaikkea uutta. Eikä ruokaa edes kauheita määriä tullut jätettyä, joskus vaan. Ruokailuja rupesi odottamaan oikein innolla! Sitten olikin monen, monen vuoden tauko kouluruokailussa (sillä oli monen, monen vuoden tauko koulun käynnissä). Ammattikoulussa sai myös itse ottaa ruokansa ja jättää sitä, jos siltä tuntui. Kouluruokailut olivat yhtä juhlaa! Aikusiällä sitä osasi muutenkin arvostaa toisella tapaa, kun itse joutui kotona ollessaan ruokansa maksamaan, koulussa sai syödä ilmaiseksi. Illalla ennen nukkumaan menoa tuli usein pohdittua, mitä kaikkea herkkua huomenna onkaan koulussa tarjolla.

Kouluruokien lisäaineet ovat puhututtaneet paljon viime aikoina. Ei sellaisia kukaan juurikaan miettinyt minun kouluaikoina ja suurin osa kouluruoasta, mitä minä olen syönyt, tehtiin koulun omassa keittiössä. Ainoa asia mistä puhuttiin meidän aikaan oli kammottavat kumiperunat. Sitä en pysty käsittämään, mikä järki oli tuoda kouluun kuorittuja perunoita, jotka olivat kuljetuksen aikana muuttunet ällöttäviksi "superpalloiksi". Eikö koulun ole tarkoitus opettaa? Kun itse olisi joutunut kuorimaan perunansa, sen taidon olisi kaikki oppineet ja nopeasti ja oltaisiin saatu paljon paremman makuisia perunoita ja uskoisin myös, että ne olisivat olleet myös ravitsevampia. Jos minulla olisi lapsia, en tiedä uskaltaisinko antaa heidän nykypäivänä syödä kouluruokaa. Moni väittää, että tuo lisäaineista jauhaminen on ihan turhaa hölynpölyä, mutta näin ei varmasti ole! Lisäaineet ovat koko ajan ruvenneet pelottamaan minua enemmän ja enemmän. Nyt yritän parhaani mukaan suosia luomuruokia, vaikka ne ovatkin järjettömän hintaisia! Karkkia syön aivan kamalat määrät, mutta en vain pysty niistä luopumaan...

Olen aina ollut lihansyöjä. Mitä nuorempi olin, sitä enemmän lihaa kului. Nykyään syön kanaa ehkä pari kertaa kuussa, samoin kalaa ja punaista lihaa, ehkä kerran viikossa tai kahdessa. Lihan syönnistä en edes halua luopua! Se on hyvänmakuista, proteiini- ja rautapitoista ja löytyy siitä kaikkia muitakin hyviä ainesosia, vitamiineja sun muita. Lihan syönti on myös helppoa. Jos menee jonkun toisen luokse kylään ja hän on tehnyt ruokaa, ei tarvi oikein mistään kieltäytyä. Myös ulkomailla on helpompaa, kun ei tarvitse yrittää selvittää vieraalla kielellä sopiiko tämä ruoka vegetaristille/vegaanille. Nykyään haluaisin syödä lihani vain ja ainoastaan luomuna, mutta esimerkiksi broilerin kohdalla se on lähes mahdotonta. Lihan syöntiä tulen varmaan jatkossa vähentämään, mutta en tule sitä koskaan lopettamaan.

Olen ruvennut tutkimaan pakkausten selosteita ja yritän välttää lisäaineita parhaani mukaan (paitsi niiden karkkien ynnä muiden herkkujen kohdalla...). Kasvisten määrää yritän koko ajan lisätä ja valkoisen vehnäjauhon käyttöä yritän välttää. Pastaruoat ovat herkkuani, mutta valkoista pastaa en ole kotonani syönyt enää moneen vuoteen. Kaura-, vehnänalkio- ja täysjyväpasta ovat suosikkejani. Kevyt-tuotteita olen aina vältellyt, ne ovat tuntuneet jotenkin niin luonnottomilta. Nythän niistä on olemassa tutkittua tietoa, jotka ovat yhteneviä minun mielipiteitteni kanssa. Juuri hiljan päätin luopua yhdestä suosikistani, ruokakermasta. Korvasin sen ihan aidolla kermalla. Margariini ei ole ikinä miellyttänyt, vaan olen käyttänyt Oivariinia tai oikeata voita.

Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia ylipainon kanssa. En tiedä johtuuko se geeneistä vai mistä. Syön usein ja suhteellisen suuria annoksia. Kaloreita en suostuisi ikinä laskemaan! Jotenkin olen aina kuvitellut niin, että osasyy siihen, miksi olen hoikka, on se, kun en ota syömisestä ja lihomisesta mitään stressiä. Vaikka joskus painankin kilon tai kaksi enemmän ja vaatteet rupeavat hieman puristamaan, ei se vaikuta syömisiini millään tavalla. Jos rupeaa välttelemään herkkuja ja ravaamaan vaa'alla vähän väliä, niin varmasti paino rupeaa nousemaan, tästä olen aivan varma! Jos välttelee jotain, sitä alkaa tehdä mieli vaan entistä enemmän.

Luomujauhelihaa, kallista herkkua.

GoGreenin tuotteita löytyy kaapeistani aina ja paljon! Papuja ja linssejä, nam!

Ostan usein Makrobios merkkistä spelttipastaa, nyt piti kokeilla ruispastaa välillä.

Tällaista olen syönyt pari viimeistä päivää. Luomujauhelihaa, luomukidneypapuja, luomuruis- ja täysjyväpastaa, luomutomaattimurskaa, sekä EI luomua juustoraastetta...

Lenkki on niin suurta herkkua, että siitä en luovu, mutta en minä sitä niin hirveän usein syö enää.